Backlight
Backlight2021-kiertonäyttely

Backlight2021-kiertonäyttely

Backlight 2021 kiertonäyttely

Suomessa ja ulkomailla kiertävä Kansainvälinen Backlight2021 kiertonäyttely näyttely tarjoaa katsojalle mahdollisuuden kokea, kuinka taiteilijat tällä hetkellä visualisoivat, ymmärtävät ja tulkitsevat, taiteen ja tieteen moniulotteista suhdetta avaruuteen, luontoon ja eri kulttuureihin.

Näyttelyn teema korostaa sitä, ettei ole vain yhtä totuutta, vaan pikemminkin useita totuuksia, rinnakkaistodellisuuksia. Kymmenen taiteilijan näyttely rakentuu erikokoisista valokuvavedoksista, suurista seinätapettikuvista, videoista, äänimaisemista ja interaktiivisesta tekoälyyn perustuvasta selfie-teoksesta.

Kiertonäyttely on äärimmäisen ajankohtainen. Eri puolilta maailmaa tulevat taiteilijat käyttävät teoksissaan eksaktia tiedettä ja uutta teknologiaa, mutta tosiasioihin ja fiktioihin perustuvista visuaalisista tarinoista löytyy myös huumoria. Taideteokset purkavat myyttejä haudanvakavasta suhtautumisesta tieteistarinoihin ja herättävät näkemään kiertotalouden ja ympäristöllisen kestävyyden uudella tavalla.

Valokuvakeskus Nykyajan, Tampereen taidemuseon ja Majaoja-säätiön yhteistyössä tuottama kiertonäyttely avaa katsojille valikoiman tamperelaisen Backlight2020-valokuvafestivaalin taiteilijoiden tulkintoihin maailmasta, jossa vain mielikuvitus on rajana. Osa teoksista on tehty maapallon avaruuskeskuksissa, erämaissa, merellä ja veden alla. Kiertonäyttelyn ovat kuratoineet Backlightin festivaalijohtaja Hannu Vanhanen ja museoamanuenssi Johanna Kangas Tampereen taidemuseosta.

Backlight2021 kiertonäyttelyn taiteilijat 

John Angerson (Englanti)
Caroline Corbasson (Ranska)
Michel Le Belhomme (Ranska)
Sami Lukkarinen ja Roope Mokka (Suomi)
Michael Najjar (Saksa)
Bianca Salvo (Italia)
Aki-Pekka & Astrid Sinikoski (Suomi)
Daniel Stier (Saksa)
Sameer Tawde (Intia)
NASA / ESA / Edwin E. Aldrin (USA, Eurooppa)

Yhteystiedot

festivaalijohtaja Hannu Vanhanen p. 0405073441, 0505579960; hannu.vanhanen@gmail.com, director.backlight@backlight.fi
museoamanuenssi Johanna Kangas p. 040 8016873; johanna.t.kangas@tampere.fi

Backlight2021-kiertonäyttely

Backlight 2021 Touring Exhibition will be touring in Finland and abroad. The exhibition of international artists offers the visitors the opportunity to experience how artists currently visualize, understand and interpret the multidimensional relationship of art and science to space, nature and different cultures.

Näyttelyn teema korostaa sitä, ettei ole vain yhtä totuutta, vaan pikemminkin useita totuuksia, rinnakkaistodellisuuksia. Kymmenen taiteilijan näyttely rakentuu erikokoisista valokuvavedoksista, suurista seinätapettikuvista, videoista, äänimaisemista ja interaktiivisesta tekoälyyn perustuvasta selfie-teoksesta.

Kiertonäyttely on äärimmäisen ajankohtainen. Eri puolilta maailmaa tulevat taiteilijat käyttävät teoksissaan eksaktia tiedettä ja uutta teknologiaa, mutta tosiasioihin ja fiktioihin perustuvista visuaalisista tarinoista löytyy myös huumoria. Taideteokset purkavat myyttejä haudanvakavasta suhtautumisesta tieteistarinoihin ja herättävät näkemään kiertotalouden ja ympäristöllisen kestävyyden uudella tavalla.

The touring exhibition, co-produced by the Photographic Centre Nykyaika, the Tampere Art Museum and the Majaoja Foundation and presenting a selection of works of the Tampere Backlight2020 Photo Festival, opens for viewers the artists’ interpretations of the world where only the imagination is the limit. Some of the works have been made in space centres of the Earth, in the wilderness, at sea and underwater. The touring exhibition is curated by Backlight’s festival director Hannu Vanhanen and museum curator Johanna Kangas from the Tampere Art Museum.

The artists of the Backlight2021 touring exhibition

John Angerson (Englanti)
Caroline Corbasson (Ranska)
Michel Le Belhomme (Ranska)
Sami Lukkarinen ja Roope Mokka (Suomi)
Michael Najjar (Saksa)
Bianca Salvo (Italia)
Aki-Pekka & Astrid Sinikoski (Suomi)
Daniel Stier (Saksa)
Sameer Tawde (Intia)
NASA / ESA / Edwin E. Aldrin (USA, Europe)

Yhteystiedot

Hannu Vanhanen, festival director, tel. +358 40 5073441, +358 505579960; hannu.vanhanen@gmail.com, director.backlight@backlight.fi

Johanna Kangas, museum curator, tel. +358 40 8016873; johanna.t.kangas@tampere.fi