FIONA AMUNDSEN
An Ordinary Life, 2021
Tampereen Taidemuseo 17.6.-15.10.2023
Fiona Amundsenin (s. 1973, Aotearoa-Uusi-Seelanti) työ tutkii dokumentatiivisten valo- ja filmikuvien tapoja luoda kytkeytynyt, aktiivinen ja välittävä suhde nykyhetkessä eläviin menneiden tapahtumien kivuliaisiin seurauksiin. Hän tahtoo luoda suhteita tiettyjen historiallisten tapahtumien, todistamisen sosiaalisen vastuun, ja dokumentatiivisen valo- ja filmikuvauksen välille. Hän editoi julkisiksi tehtyjä armeijan tuottamia arkistokuvia yhteen omien nykypäivänä otettujen valokuvien ja filmiensä kanssa, ja tutkii näin kuvamateriaalin mahdollisuuksia toimia visuaalisena kuuntelun muotona ja todistaa dokumentatiivisesti kolonialistista ja imperialistista väkivaltaa, oli se historiallista tai ei.
An Ordinary Life tutkii Yhdysvaltojen vuonna 1945 toteuttamaa Japanin atomipommitusta. Tämän tarinan kertoakseen taiteilija Fiona Amundsen on tehnyt yhteistyötä Kanariya Eishin, Aotearoalla elävän rokugo-esiintyjän kanssa, jonka perhe on Nagasakista. Käyttäen rokugolle tyypillisiä kerrontatapoja Eishi muistelee pommien aiheuttamaa tuhoa puhuen isoisänsä kummituksen kanssa, joka oli sotilas pommituksen aikaan.
Fiona Amundsen on taiteen teorian ja historian sekä valokuvauksen dosentti Uuden-Seelannin Yliopistossa Aucklandissa. Kanariya Eishi (s. 1976, Japani) on japanilainen rokugo-esiintyjä ja näyttelijä joka toimii Aotearoa-Uusi-Seelannissa.
SOLMAZ DARYANI
The Eyes of Earth, 2014-22
Tampereen Taidemuseo 17.6.-15.10.2023
Solmaz Daryani (s. 1985, Iran) on dokumentatiivinen valokuvaaja joka toimii vaihtelevasti Iranissa ja Iso-Britanniassa. Hänen työlleen tyypillistä on ilmastonmuutoksen ja vesikriisien tutkiminen, keskittyen ihmisiin ja heidän suhteisiinsa ilmaston, yhteisöjen ja kulttuurien kanssa. Uransa alusta alkaen hän on luonut useita päiväkirjamaisia töitä pitkillä aikaväleillä ymmärtääkseen ihmiskäytöstä ja -ajatuksia niiden sosiaalisissa, kulttuurisissa, uskonnollisissa ja poliittisissa konteksteissa.
Hänen käynnissä oleva projektinsa, The Eyes of Earth, on erittäin henkilökohtainen tarina Luoteis-Iranissa sijaitsevan Urmiajärven ympäristökatastrofista. Joitain vuosikymmeniä sitten suositusta lomakohteesta on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana kuivunut noin 80 prosenttia.
Solmaz Daryani valmistui Azadin yliopistosta tietojenkäsittelytieteen tutkinnon kanssa vuonna 2011. Hän jatkoi opintojaan Tanskan media- ja journalismiopistossa (DMJX) vuonna 2020. Hän alkoi tutustua valokuvaukseen itseoppineena valokuvaajana vuonna 2012 opiskeltuaan itsenäisesti elokuvataidetta.
VELI GRANÖ
Väärä Profeetta
Galleria Koppelo 3.6.-2.7.2023
Näyttely Väärä Profeetta, kuten monet Veli Granön edelliset näyttelyt, tutkii todellisuuden moniluontoisuutta. Se on tietynlainen visuaalisnarratiivinen essee. Monet näyttelyn osat viittaavat vuosia sitten olleeseen aikaan. Tarinan vanhimmat osat voidaan löytää perintökirjaston sivuilta kuvasarjassa Uni on.
Näyttelyn jokainen kuva ja esine on osa sen pirstaloitunutta narratiivia. Traktorinrengas yrittää yhdistää polkuja. Se kertoo jatkuvuudesta - ehkä myös maanviljelystä - mutta Harvesting Moments on myös metafora elämälle ja valokuvaukselle.
Täysimittainen sota on taas saapunut Eurooppaan. Olemme uskoneet vääriin profeettoihin ja täten joudumme taas kohtaamaan ihmiskunnan kamalimmat kysymykset - kysymykset joiden luulimme jo jääneen historiaan. Ehkä historia ja meitä ennen eläneet puhuvat nyt meidän suillamme. He ohjaavat käsiämme ja tahtojamme, vaikkemme toivoisi sitä. Mistä paha tuli - ja onko se täälläkin?
Videotyö Neighbors Grannar osoittaa ohikulkijaan. Onko viattomuutta olemassa?
Pieni, viaton lapsi yrittää, kuvassa nimeltä The Face I Showed, nähdä samean perintöpeilin sisään. Lapsi tahtoo ymmärtää todellisuuden luonteen - missä on raja meidän tiedollemme ja ymmärryksellemme?
Voiko "profeetta" näyttää meille vaihtoehtoisen tien, polun pois itsetuhoisesta kulttuurista?
HNV COLLECTIVE
Atomic, 2020
Galleria Saskia 3.6.-2.7.2023
Atomic kertoo erään tietyn korun tarinan. Pieni, atominmuotoinen hiuskoriste suunniteltiin mittatilaustyönä Yhdysvaltojen armeijan pyynnöstä. Se tehtiin kullasta, palladiumista ja trinitiitti-nimisestä materiaalaista - New Mexicossa heinäkuussa 1945 suoritetun ensimmäisen ydintestin, Trinityn, sivutuotteena luodusta aineesta. Noin kuukausi tämän jälkeen Yhdysvallat pudottivat kaksi atomipommia Japaniin.
Tämä koristeellinen esine edustaa täydellisen väkivallan yhdistymistä kauniiseen muotoiluun ja kalleisiin, yleviin ja erityisiin materiaaleihin. Korua on käyttänyt Hollywood-tähdet ja seurapiirikaunottaret tanssiaisissa ja muissa tapahtumissa, ja toisen maailmansodan jälkeen Miss USA valokuvattiin tämä erittäin radioaktiivinen, erittäin vaarallinen koru yllään. Valokuvat levisivät ympäri maailmaa sanoma- ja aikakausilehdissä. Näyttely tutkii naiselliseksi kauneudeksi puetun propagandan eroa pommien todellisten seurausten kanssa. Koristeen ja sen historian kautta näyttely tutkii myös kauneutta, väkivaltaa, ja katsomisen voimaa.
Video on runollinen matka joka alkaa ja loppuu trinitiitin syntymäpaikassa: New Mexicon aavikossa jossa ydintesti repi atomeja kappaleiksi, pysäytti kaikki kellot ja aloitti uuden ajan ihmiskunnan historiassa. Trinitiitin luomishetki oli myös merkittävä tapahtuma inhimillisen ja epäinhimillisen historian suhteessa. Nopea ydinräjähdys on jättänyt pitkävaikutteisia radioaktiivisia vaikutuksia koko planeetan ekosysteemiin. Atomic tutkii näitä tapahtumia geologisella mittakaavalla sekä ajan että tilan kontekstissa esittämällä meille kuvia ihmistekojen vaikutuksista ja ympäristön sinnikkyydestä.
HNV Collectiven muodostaa kolme Helsingissä toimivaa taiteilijaa: Felicia Honkasalo, Akuliina Niemi ja Sinna Virtanen. Kollektiivi käyttää erilaisia mediamuotoja ja materiaaleja tutkiakseen taidetta, historiaa ja tiedettä yhdistäviä aiheita. Heidän tutkimuspohjainen työtapansa keskittyy historiallisiin kerrontatapoihin ja tieteellisten faktojen, myyttien ja mielikuvituksen vuorovaikutukseen.
SUSANNE KRIEMANN
Pechblende (Prologue)
Pechblende (Chapter 1)
Valokuvakeskus Nykyaika 3.6.-31.7.2023
library for radioactive afterlife (uraninite cycle)
Arkistomateriaaleja, valokuvadokumentteja, kirjallisuutta ja löydettyjä esineitä yhdistävä Pechblende tutkii mittakaavojen, läheisyyden ja etäisyyksien ilmiöitä suhteessa radioaktiivisuuteen ja kehoon. Pechblende (saksankielinen sana uraniniitille) -mineraaliin keskittyvä hanke jäljittää tieteellisten ja valokuvallisten prosessien historiaa laboratoriotyön, arkistoinnin, museotyön ja kaivaustoimien toisiinsa liittävien paikkojen kautta. Erittäin radioaktiivista ja uraanirikasta uraniniittiä louhittiin itsepintaisesti entisen Saksan demokraattisen tasavallan "Malmivuoristossa" vuosina 1946-1989, mikä lopulta kiihdytti ydinaseiden kehittämistä Neuvostoliitossa. Kaivosten myrkyllisyydestä ja kaivoksissa toimineiden työntekijöiden kohtaamista terveysuhista huolimatta Malmivuorten maisema on nyt muuttumassa rauhalliseksi vuoristomaisemaksi, jossa on vain vähän tunnistettavia jälkiä edelleen säteilevistä teollisuustyömaista.
Oltuaan jo pitkään huolissan radioaktiivisuuden kirjaimellisesta ja poliittisesta näkymättömyydestä, Kriemann päätti työskennellä tutkijoiden kanssa useissa museoissa ja arkistoissa Yhsyvalloissa tuottaakseen erilaisia versioita ainutlaatuisesta valokuvan lajista, autoradiografiasta, joka syntyy altistamalla valoherkkää paperia suoraan uraniniittinäytteille. Tämä kameraton valotus tuottaa indeksisen mutta erittäin abstraktin kuvan, jossa kummittelevat ikonisen ydinasepilven ja sen sokaisevan valon vaikutelmat.
Galleria Nykyajan katutasossa esillä olevassa Pechblende (Prologue) -sarjassa Kriemann käyttää analogisia valokuvausmenetelmiä, mukaan lukien autoradiografiaa, yhdistäen ne arkistomateriaaleihin. Tavoitteena on visualisoida sitä, mikä on näkymätöntä ja silti läsnä olevaa: radioaktiivisuutta.
Gallerian alakerrassa esillä oleva Pechblende (Chapter 1) -kokonaisuus sisältää joukon museoesineitä, kuten työkaluja, ketjuja ja vaatteita, jotka yhdessä viittaavat uraanin loihinnan myrkylliseen historiaan ja sen vaikutuksiin kaivostyöntekijän kehoon. Valaisemalla näitä esineitä käärteisen camera obscuran kautta Kriemann pohtii radioaktiivisuuden aikaperusteista näkyvyyttä ja pitkittyneitä altistusprosesseja.
Susanne Kriemann (b. 1972, Saksa) elää ja työskentelee Berliinissä. Hän on taiteellisen valokuvauksen professori Karlsruhen taide- ja muotoiluyliopistossa (2017-2023) ja yksi Berliinin ABA-taidehankkeen perustaja.
Kriemann tutkii valokuvauksen välinettä yhteiskuntahistorian ja arkistokäytäntöjen näkökulmista. Ajatellen valokuvaa perinteistä laajemmin, hän pohtii maailmaa analogisena "tallennusjärjestelmänä" ihmisen aiheuttamille prosesseille. Tämä on johtanut kysymyksiin radioaktiivisuudesta ja kaivostoiminnasta, arkeologiasta ja hitaasta väkivallasta. Kriemannin hankkeissa keskeistä on ekologiaan keskittyminen. Saastuneiden alueiden näkeminen laajoina valoherkkinä ryhminä on avain hänen ymmärrykseensä maisemasta. Hänen työskentelynsä poikkeuksellisia piirteitä on pigmenttien erottaminen tutkitusta aineesta ja niiden käyttö kuvien tuottamiseen.
NOELLE MASON
X-Ray Vision vs. Invisibility, 2020–21
Tampereen Taidemuseo 17.6.-15.10.2023
Noelle Mason (s. 1977, Yhdysvallat) on medioita yhdistävä taiteilija, jonka työ käsittelee valokuvien riittämättömyyttä kommunikoida tärkeitä koettuja tasoja jotka monimutkaistavat keskusteluja Amerikan kulttuurissa esiintyvistä traumaattisista tapahtumista. Mason on valmistunut taiteen maisteriksi Chicagon School of the Art Institutessa ja toimii tällä hetkellä kuvanveiston dosenttina Etelä-Floridan yliopistossa.
X-Ray Vision vs. Invisibility on työkokonaisuus, joka käsittelee miten näköteknologiat vaikuttavat fenomenologisesti dokumentoimattomiin maahanmuuttajiin suhtautumiseen. Projekti sovittelee Amerikan rajalla otettuja kuvia käsintehdyiksi esineiksi paljastaakseen miten uudet näköteknologiat kierrättävät kartesiolaisia näkökulmia tarkastellessaan maata ja kehoa, ja siten vahvistavat Amerikan neokolonistista sosiaalista ja poliittista suhdetta Meksikoon.
ALI AKBAR MEHTA
Galleria Saskia 3.6.-2.7.2023
Enemmän kuin minään muuna hetkenä historiassa, kohtaamme nykyaikaisia rajoja vankileirien, työsiirtoloiden ja pakolaiskeskusten muodossa. Hiljalleen maat muuttuvat vankiloiksi, jotka rajoittavat ja pidättelevät epätoivottuja kehoja. Kansalaisten ja ympäristön jätetään sivuun turvallisuuden ja riskienhallinnan nimissä. Konfliktit ovat enää vain työkaluja, joilla neoliberaali kapitalismi kierrättää tuskaa. Tällainen väkivalta johtaa pitkäaikaiseen traumaan, avuttomuuteen, ja epävarmuuteen, joilla on merkittäviä negatiivisia vaikutuksia sosiaalisessa kulttuurissa. Silti, hyperdigisoidussa maailmassa, eri väkivallan muodot pysyvät näkymättöminä tai tunnustamattomina. Tällaisten kokemusten tunnistaminen ja selittäminen on vaikeaa ellemme löydä tapoja ymmärtää miten väkivalta määritellään ja miten sitä toteutetaan mikro- (interpersonaalisella), meso- (instituutionaalisella) ja makro- (transsosietaalisella) tasolla. Jotta nämä prosessit voidaan tuntea, niitä täytyy tutkia, visualisoida, satirisoida ja haastaa.
Aikana jona väkivalta, konflikti ja trauma ovat normalisoitu arkipäiväisiksi tapahtumiksi, Ali Akbar Mehtan työ toimii kriittisenä historiallisten narratiivien tarinankertojana. Mehta tuo yhteen paikallisia ja maantieteellisesti kaukaisia näkökulmia poliittisen maisemamme rakentavista historiallisista narratiiveista, ja näin kehottaa yleisöään miettimään uudelleen mitä tarinoita kerromme ja miten meidän tulisi kertoa ne. Tämä tekee yleisöstä passiivisen katsojan sijaan kriittisen todistajan.
Backlight 2023 -valokuvafestivaaleilla on kaksi toistaan vahvistavaa ja täydentävää arkistoteosta:
Purgatory Archive
2016 - jatkuva
Purgatory Archive on väkivaltaa ja konflikteja representoivan liikkuvan kuvan arkisto. Sen lähteinä on sotienaikainen arkistomateriaali, elokuvat, dokumentit, mainokset, uutispätkät, maisemapanoraamat ja kotivideot jotka esittävät väkivaltaa kategorioittain erilaisissa muodoissa. Installaatio ja siihen liittyvä avoin tietokanta muodostavat jatkuvan arkiston joka kritisoi olemassaolevia mediarepresentaatioita ja väkivallan glorifioimista, ja tutkii hegemonisen representaation voimaa visuaalisessa ja elokuvallisessa kielessä.
Purgatory Archive on osa Purgatory EDIT -projektia, joka on "kokeellinen käyttäjägeneroitu koostepohjainen elokuvallinen kokemus", ja jota kehitetään tällä hetkellä virtuaalitodellisuusprojektina.
War List CODEX
2014 - jatkuu
War List CODEX on laatuaan ensimmäinen arkisto. Se on kokonaisvaltainen lista kaikista "sodista, taisteluista, ryöstöretkistä, piirityksistä, kapinoista, vallankumouksista, pommituksista ja vastarinnoista" maailmassa vuodesta 3100 eaa. nykypäivään. Antiikin Egyptin konflikteista Ylä-Niilin alueella nykypäivän sotiin Gazassa, Syyriassa, Sudanissa, Kashmirissa ja Ukrainassa - War List CODEX esittää ihmiskunnan historian jatkuvana väkivallan ja konfliktin tarinana; planeetanlaajuisena sisällissotana.
War List CODEX, sen monissa muodoissaan - arkistona, esityksenä, julkaisuna, ja nyt verkossa tutkittavana tietokantana - on WAR ROOM ECHO Regarding the Pain of Other Cyborgs -projektin keskeinen komponentti, joka on suunniteltu hybridimuoseoksi, joka on milloinkin arkeologinen kaivaus, sotamuistomerkki tai hauta. Projektin nimi viittaa Susan Sontagin kirjaan "Regarding the Pain of Others", jossa Sontag kyseenalaistaa kontekstistaan riistetyn kärsimyksen ja tuskan esittämisen "sotavalokuvaamisessa".
Molemmat arkistot ovat jatkuvia, avoimia verkkoprojekteja ja niitä voi tutkia ilmaiseksi mistä vain. https://cruelradiance.aliakbarmehta.com/
ANASTASIA MITYUKOVA
Project Iceworm, 2019–
Tampereen Taidemuseo 17.6.-15.10.2023
Anastasia Mityukova (s. 1982, Sveitsi) on Genevassa toimiva visuaalinen taiteilija. Hän sai valokuvauksen kanditutkintonsa Sveitsin ECAL-yliopistossa vuonna 2018 ja valmistui nykytaiteen maisteriksi HEAD-yliopistossa vuonna 2021. Hänen taiteellinen työnsä tutkii valokuvauksen välineen välinpitämättömyyttä. Hän haastaa tätä välinettä dokumentoimista lähestyvällä tavalla, käyttäen keräämisen, vertaamisen ja kenttätutkimuksen tapoja ja yrittää purkaa ymmärryksemme tietyistä tarinoista ja tapahtumista.
Vuonna 1959 Yhdysvaltain armeija rakensi Grönlannin jäätikön alle tukikohdan josta lähettää ohjuksia. Ilmastonlämpenemisen vuoksi tukikohdan hylkäämisen jälkeen paikalle jätetty ydinjäte alkaa nousta taas pintaan, ja uhkaa Thulen inuiittien ekosysteemiä. Mityukovan installaatio purkaa osiin tapahtumia ja rikkeitä: siirtomaa-asennetta, tuhoa ja saasteita, näyttäen saavuttamatonta ja näkymätöntä todellisuutta.
SUSAN SCHUPPLI
Cold Cases, 2022
Susan Schuppli (s. 1959, Iso-Britannia) on Iso-Britanniassa toimiva tutkija ja taiteilija, jonka työ tutkii ilmastonmuutoksen ja sotien materiaalisia todisteita. Schupplin tämänhetkinen työ keskittyy oppimaan jäästä ja kylmän politiikasta. Hänen luovia projektejansa on ollut esillä ympäri Eurooppaa, Aasiaa, Kanadaa ja Yhdysvaltoja. Schuppli toimii johtajana Lontoon Centre for Research Architecture, Goldsmiths Universityssä jossa hän on myös taiteilija-tutkijakumppani ja Forensic Architecture -osaston hallituksen jäsen.
Schupplin projekti Cold Cases on yhdistelmätyö videoita ja siihen liittyviä materiaaleja. Nämä videot ja materiaalit tutkivat kylmyyden poliittisia merkityksiä eri tapahtumien ja asiayhteyksien kautta, joissa lämpötilaan liittyvät eriävät kokemukset ja vaikutukset sekoittuvat juridisiin kysymyksiin, ihmisoikeusrikkomuksiin, mutta myös vaatimuksiin sosiaalisesta ja ympäristöllisestä oikeudenmukaisuudesta. Analysoimalla sekä nykyaikaisia että historiallisia "kylmiä tapauksia" nämä videot tutkivat lämpötilan taktista roolia tapahtumissa, ja spekuloivat uuden, kylmyyden määrittelemän lämpöpolitiikan noususta. Jokainen näistä "kylmistä tapauksista" paljastaa, miten lämpötila toimii väkivallan rekisterinä - väkivallan, johon sisältyy ympäristökolonialismin, pitkäaikaisten sosioekonomisten epätasa-arvoisuuksien ja jatkuvan rakenteellisen rasismin perinnöt.
ANAÏS TONDEUR
Carbon Black, 2017-18
Galleria Saskia 3.6.-2.7.2023
Yhteistyö ilmastomallintajien Rita van Dingenenin & Jean-Philippe Putaudin, JRC:n, ja Euroopan komission kanssa
Teollisuuden poissaolosta huolimatta Fairin saaren asukkaan kärsivät tukehtumisesta. Kun Anaïs Tondeur saavutti saaren, hän lähetti maantieteelliset koordinaattinsa ilmastomallintajille Rita van Dingenenille ja Jean-Philippe Putaudille (JRC, Euroopan komissio), jotka selvittivät hänen kohtaamiensa hiukkasaineiden kulkumatkan. Tutkimalla aineiden kulkurataa ilmakehässä taaksepäin ja analysoimalla ihmisistä johtuvien ilmansaasteiden päästöjä he kykenivät määrittämään hiukkasten luomispaikan. Tämän kulkusuunnan pääpiirteittäinen määrittely johti taiteilijan yli tuhannen kilometrin matkalle, jossa hän kävellen, lautalla, kalastusveneellä ja autolla tutki näiden antrooppisten meteorien matkaa.
Tondeur kiteytti joka päivän valokuvaan taivaasta sekä filtteröimällä mustia hiilipartikkeleja joita hän löysi maskeista. Myöhemmin tieteilijä Putaud otti nämä partikkelit talteen ja muutti ne musteeksi. Musta hiili on itse asiassa noen sivumuoto, ja nokea on käytetty vuosisatojen ajan intialaisen musteen pääkomponenttina. Näin valokuvat printattiin osittain musteella joka oli luotu kuvaushetkellä taivaalla olleista partikkeleista.
Ekologiseen ajatteluun nojautuen Anaïs Tondeur etsii uutta poliittisen taiteen muotoa. Antropologiaa ja luonnontieteitä sekä myytinluontia ja uusia mediaprosesseja yhdistäen hän luo tarkkoja narratiiveja ja toimii interaktiivisesti tutkimuksissa joiden kautta hän tutkii muita olemassaolon muotoja maailmassa. Valokuvien, installaatioiden tai videoiden kautta hän etsii uutta estetiikkaa, jolla uudistaa tapamme nähdä asioita, ja tutkii syväluotaavasti luonnon ja kulttuurin eroja sekä ihmisten suhteiden muotoja ei-ihmisten kanssa.
Anaïs Tondeur (s. 1985, Ranska) valmistui Central Saint Martinin koulusta (2008) ja Royal College of Artsista (2010) Lontoossa. Hänelle myönnettiin Prix Art of Change 21 (2021) ja Ars Electronica Cyber Arts Honorable Mention (2019). Hänen töitään on ollut esillä kansainvälisissä instituuteissa kuten Center Pompidoussa Pariisissa, Serpentines Galleriesissä Lontoossa, Bozaissa Brysselissä, Biennale Di Veneziassa, Pavillon Frenchissä, Kröller-Müller Museumissa Hollannissa, Dortmund U:ssa ja Museum Für Kunst und Gewerbessä Saksassa, Spencer Art Museumissa Yhdysvalloissa, Choi Centerissä Kiinassa ja Nam June Paik Art Centerissä Koreassa.
TOSHIO FUKADA
The Mushroom Cloud, 1945
Tampereen Taidemuseo 17.6.-15.10.2023
6.8.1945 Toshio Fukada (1928-2009, Japani) kuuli räjähdyksen läheiseltä armeijatarvikevarastolta. Hän näki kiehuvan atomipilven. Hän kiirehti hakemaan kameransa ja etsimään hyvän paikan, josta tarkkailla tapahtunutta. Nämä kuvat otettiin hetkiä räjähdyksen jälkeen 2,6 kilometrkiä sen sydämestä. Fukada oli kuvan ottaessaan kuusitoistavuotias.
Sodan jälkeen Fukada pyöritti kamerakauppaa ja liittyi valokuvaajaryhmään nimeltä Hiroshiman Atomipommituhon Valokuvaajaliitto, joka perustettiin vuonna 1978. Hän valokuvasi armeijatarvikevaraston rakennuksia, kun niitä purettiin. Fukada lahjoitti negatiivit, joista hän oli pitänyt kotonaan tarkasti huolta, Rauhan muistomerkkimuseolle vuonna 2004.
EIICHI MATSUMOTO
Atomic Shadow, 1945
Tampereen Taidemuseo 17.6.-15.10.2023
Toisen maailmansodan aikana Eiichi Matsumoto (1915-2004, Japani) toimi valokuvaajana Asahi Shimbun Tokyon päätoimiston julkaisuosastolla, jossa hänen työnsä käsittelivät useiden japanilaisten kaupunkien pommittamista. Sodan loputtua sanomalehti päätti julkaista erityisnumeron atomipommeista lehdessään Scientific Asahi. Asahin toimittaja ja Matsumoto matkustivat Hiroshimaan ja Nagasakiin ottamaan kuvia. Vuonna 1945 he valokuvasivat Nagasakia 25.8.-15.9. ja Hiroshimaa 18.-25.9. Matsumoton valokuvien levitystä rajoitettiin säädöksillä, jotka koskivat graafisen materiaalin julkaisemista ihmisuhreista. Yhden Matsumoton hautapaikasta ottaman kuvan vuoksi prefektuuri suoritti paikalla kaivauksen ja löysi ihmisjäänteitä Shukkeienin puutarhassa heinäkuussa 1987.
Valokuvassa Atomic Shadow näkyy Nagasakin armeijatukikohdan puuseinälle vuonna 1945 ikuistunut sotilaan ja tikapuiden varjo.